Hakkerit vierainamme

Hakkerit pystyvät tänä päivänä melkein mihin tahansa. Olemmeko me tietotekniikan käyttäjät varomattomuudellamme, naiiviudellamme ja helpon elämän tavoittelullamme luoneet hakkereille mahdollisuuden tunkeutua elämäämme miten ja milloin tahtovat? Vai onko meidän vain totuttava ja sopeuduttava siihen, että joku on aina askeleen edellä tekniikan kehityksestä ja kykenee hyötymään tilanteesta merkittävällä, joko rikollisella tai muuten vain kyseenalaisella tavalla?

Muutama päivä sitten mediassa julkaistiin artikkeleita, joiden mukaan eräs tutkijapariskunta oli onnistunut tunkeutumaan älykiväärin järjestelmiin sen käyttämän Wi-Fi-yhteyden kautta ja hyödyntämään älykiväärin ohjelmistosta löytyneitä heikkouksia. Tutkijoiden kehittämillä tekniikoilla on mahdollista mm. häiritä aseella tähtäämistä tai jopa kokonaan estää laukaisu. Vain mielikuvitus on rajana, kun miettii, minkälaisia mahdollisuuksia nämä tekniikat avaavat, niin sodan kuin rauhan olosuhteissa. Kovin yleisiä älykiväärit eivät ainakaan kuluttajapuolella vielä ole, johtuen ehkä siitä, että ne ovat äärimmäisen kalliita.

Huolestuttavampaa arkielämän kannalta on ehkä autojen hakkerointi. Toinen tutkijakaksikko oli puolestaan löytänyt tavan päästä käsiksi Jeep Cherokee -merkkisen auton järjestelmiin ja muun muassa säätämään auton ilmastointia, muuttamaan radiokanavaa, käynnistämään tuulilasinpyyhkijät ja lopuksi vielä hidastamaan auton nopeuden mateluksi keskellä vilkasliikenteistä moottoritietä. Auton kuljettaja ei kyennyt vaikuttamaan tapahtumiin millään tavalla. Tutkijat hyödynsivät nk. nollapäivähaavoittuvuutta, jonka avulla hyökkääjä voi Internetin kautta ottaa langattomasti hallintaansa jopa tuhansia ajoneuvoja kerrallaan. Jälleen vain mielikuvitus on rajana pohdittaessa, minkälaisia tilanteita tällaisista kaappauksista voi seurata.

Maailma on uhkakuvia täynnä, ja tietenkin voidaan esittää kysymys, minkälainen motiivi jollakulla hakkerilla voisi olla häiritä tavallisten ihmisten elämää vaikkapa edellä kuvatuilla tavoilla. Nämä tutkijat olivat tehneet täysipäiväisesti ja ammattimaisesti työtä jopa vuoden ajan löytääkseen tavan murtautua näihin tiettyihin verkkoihin ja tietokonejärjestelmiin.

Voidaanko ajatella, että maailmanlaajuisen talouskriisin myötä maapallollamme asustaa koko ajan enemmän ihmisiä, joilla on hyvinkin aikaa ja halua moiseen? Jos ei huvin vuoksi, niin korvausta vastaan? James Bond -elokuvien välittämä maailmankuva kostonhimoisine superrikollisineen on muuttumassa todeksi?

Jos kuitenkin pysytellään meidän pienten ihmisten tasolla, niin melko säväyttävä oli myös tarina torontolaisesta nuoresta parista, joka joutui tavallisena keskiviikkoiltana kotonaan vakoilun kohteeksi.

Nuori mies ja nainen olivat työstä uupuneina päättäneet viettää illan suosikkisarjansa parissa ja käyttivät Netflixin katseluun miehen PC:tä, joka oli vanhahko kannettava tietokone. Konetta ei käytetty tämän lisäksi oikeastaan muuhun kuin satunnaiseen pelaamiseen. Nainen ei ollut kertomansa mukaan käyttänyt konetta lainkaan.

Seuraavana päivänä työpäivän jälkeen nainen kirjautui omalla koneellaan Facebookiin ja koki kauhun hetkiä havaittuaan, että ventovieras henkilö oli lähettänyt hänelle kuvia, joissa hän itse loikoili sängyllä hyvin intiimisti miesystävänsä kanssa. Nainen tunnisti heti tilanteen ja tajusi, että kuvat oli otettu edellisenä iltana heidän käyttämänsä kannettavan tietokoneen sisäänrakennetun nettikameran kautta.  Kuviin oli tunkeutuja lisännyt tekstin: ”Realy,cute couple” sekä sydänsilmähymiön. Profiilikuvana oli Heath Ledgerin esittämä Joker Batman-elokuvasta.

Nainen oli heti ottanut yhteyttä poliisiin, mutta poliisi ei ollut kyennyt välittömästi tekemään asialle juuri mitään. Vieras henkilö ei ollut ennestään naisen Facebook-tuttava, vaan oli ilmeisesti onnistunut ujuttautumaan tämän kaverilistalle ja lähettämään kuvat. Naisen Facebook-tilin yksityisyysasetukset olivat olleet asianmukaiset, eikä kenenkään ulkopuolisen olisi pitänyt kyetä lähettämään hänelle viestejä. Jonkin ajan kuluttua poliisin edustaja otti yhteyttä ja ilmoitti, että kannettava tietokone ja reititin tullaan noutamaan tutkimuksia varten.

Erikoiseksi tapauksen tekee juuri se, että tunkeutuja oli kyennyt jäljittämään naisen, tunnistamaan tämän ja murtautumaan hänen Facebook-tililleen miesystävän tietokoneen kautta kaapattujen kuvien perusteella. Yksi teoria onkin, että tunkeutuja tunsi pariskunnan ennestään jollain tavalla. Tai sitten hän on poikkeuksellisen sinnikäs.

Viestin lähettäjän ilmeisesti tekaistusta ja sittemmin poistetusta profiilista kävi ilmi, että hän seurasi useiden jalkapalloseurojen toimintaa ja kuului ”Spammers and Hackers” -nimiseen ryhmään. Profiilin mukaan henkilö asui Kairossa, Egyptissä. Juuri tämä yksityiskohta on hämmentävä. Jos joku haluaa ruveta vakoilemaan jotakuta toista maapallon toiselta puolelta, motiivina on oltava vähintään kiristämisen aie, sanoo asiasta tietoturvaekspertti Eric Parent.

Poliisin on Parentin mukaan vaikeata puuttua vakoiluun, koska vakoilijan jäljittäminen on vaikeata. Kyseisessä tapauksessa poliisilla olisi oikeus saada tietoonsa epäillyn vakoilijan ip-osoite Facebookin ylläpidolta.  Parent toteaa myös, että tämänkaltaisilta hyökkäyksiltä on hyvin vaikeata suojautua, koska hyökkäykset ovat ylipäätään mahdollisia juuri tavanomaisten, päivittäisten tietokoneella tehtävien toimien, kuten sähköpostien avaamisen takia. Ainoa keino on hankkia tietoturvaohjelma, pitää koneen päivitykset ajan tasalla ja toivoa parasta.

Sittemmin nainen on peittänyt tietokoneensa nettikameran laastarilla.

Hakujätin elämää

Hakujätti Google on viime aikoina ollut mediassa esillä vähemmän mairittelevissa yhteyksissä.

Suuryrityksen rekrytointijärjestelmä on saanut arvostelua osakseen jo vuosien ajan, arvattavasti myös hyvästä syystä. Erityisesti Googlen palvelukseen himoitsevia on harmittanut hakuprosessin hitaus. Hiljattain uutisoitiin Googlen Haminan palvelinkeskuksen johtajan harmittelevan sitä, kuinka Suomesta ei tahdo löytyä riittävästi hyviä hakijoita palvelinkeskuksessa tarjolla oleviin työpaikkoihin. Googlen hakuilmoituksia esimerkiksi Linkedinissä kolunneena olen tullut siihen tulokseen, että ehkä Googlen ja suomalaisten näkemykset ”hyvistä” hakijoista eivät kaikilta osin kohtaa. Suomessa akateemisesti koulutetut työntekijät ovat kaikilla aloilla suhteellisen arvostettuja. Google hakee muunmuassa määräaikaisiin harjoittelijan tehtäviin, joissa työtehtävät eivät luvalla sanoen ole vaikuttaneet järin vaativilta (vaan mistäpä minä sen tietäisin), henkilöä, jolla on vuoden sisällä valmistumassa minimissään BA/BS-tason tutkinto jostain eurooppalaisesta korkeakoulusta ja monipuolinen kielitaito. Suositeltavat edellytykset ja osaaminen ovat sitten ihan omaa luokkaansa. Nähtävästi tehtävistä kuitenkin maksetaan harjoittelijatason palkkaa. Sitä ei käy kieltäminen, etteikö tuo harjoittelupaikka voisi olla ainutkertaisen hieno tilaisuus työskennellä yhdessä maailman kuuluisimmista suuryrityksistä.

Toinen kiusallinen asia Googlen Euroopan bisneksissä ovat olleet muutaman vuoden ajan muhineet epäilyt määräävän markkina-aseman käytöstä. EU: komissio on 15.4.2015 toimittanut Googlelle syytelistan, jonka mukaan Google olisi ohjannut hakutuloksissa verkkoliikennettä vain omiin palveluihinsa ja siten rikkonut kilpailulakia.  Googlea kehotetaan korjaamaan asia lopettamalla yksinomaan omien palvelujensa ehdottaminen ja sisällyttämällä hakutuloksiin myös kilpailevia yrityksiä. Googlella on 10 viikkoa aikaa vastata syytöksiin. Samankaltaisia syytöksiä Googlea vastaan on esitetty myös liittyen Android-käyttöjärjestelmään. Googlen epäillään estäneen kilpailevien käyttöjärjestelmien kehittämistyön ja markkinoille pääsyn. Jos yhtiö todetaan syylliseksi kilpailulakien rikkomiseen, se voi joutua maksamaan jopa miljardien määräiset sakot.

Johtuipa näistä ikävistä väännöistä tai ei, Google on nyt tehnyt jonkinlaisen kädenojennuksen käyttäjiään kohtaan ja tarjoaa heille työkalun, jolla kaikki halukkaat voivat ladata hakuhistoriansa. Tähän on muodostunut painetta, kun ihmiset ovat halunneet käyttöönsä omistamansa materiaalin, eli hakuhistoriansa. Jo aiemmin on käyttäjä voinut tarkastella hakuhistoriaansa, mutta nyt ensimmäistä kertaa hakuhistorian voi siis myös ladata koneelleen.

Tämä kaikki tietenkin siis sillä edellytyksellä, että käyttäjällä on Google-tili, joihin toiminto on siis lisätty.

Toiminnon avulla voidaan tuoda henkilön hakuhistoria Google Driveen, josta se sitten voidaan ladata. Haut on tallennettu ZIP-arkistona ja tiedostot luokiteltu vuosittain ja neljännesvuosittain. Kun arkisto on luotu, ilmaantuu varoitus, jossa kehotetaan lukemaan tarkasti tiedostoja koskeva julkilausuma, jossa käyttäjiä neuvotaan olemaan lataamatta hakuhistoriaansa julkisessa käytössä olevalle tietokoneelle yksityisyyden suojan turvaamiseksi. Suositeltavaa olisi myös suojata data kaksivaiheisella tunnistautumisella sekä estää kolmansien osapuolien pääsy tietoihin.

Googlen hakuhistorian voi ladata menemällä hakuhistoriasivulle ja seuraamalla siellä helppoja ohjeita. Google lähettää sähköposti-ilmoituksen, kun arkisto on luotu Google Driveen.

Anonyymit haktivistit

Internetissä surffaillessa ei tänä päivänä voi ainakaan ikuisesti välttyä törmäämästä sanaan ”Anonymous”, jos sattuu osumaan sopivasti paikalle, kun aiheena on aktivismi.

Keitä he ovat, nuo nimettömät aktivistit?

Wikipedian mukaan

Anonymous on löyhästi järjestäytynyt kollektiivinenhakkeri– ja aktivistiryhmä. Nimi viittaa internet-meemiin, joka sai alkunsa 4chan-verkkosivustolta. Liikkeeseen ei liity mikään uskonnollinen tai poliittinen ideologia.

Anonymousin nimissä on järjestetty poliittiseen aktivismiin, sananvapauteen ja lastensuojeluun liittyviä tapahtumia, operaatioita ja piloja sekä tietotekniikkarikoksia, kuten verkkohyökkäyksiä.

Anonymous-liikkeeseen voi muiden anonyymien mukaan kuulua vain pelkästään kannattamalla Anonymousin toimintaa. Kuka tahansa saa aloittaa oman projektinsa, sillä liikkeellä ei ole johtajia. Tapahtuman tai operaation järjestyminen riippuukin siitä, saako se tarpeeksi kannatusta ja näkyvyyttä. Useat Anonyymit välittävät Internetin yksityisyydestä ja monet Anonyymit pyrkivät olemaan internetissä kirjaimellisesti nimettömästi antamatta paljoakaan tietojaan ulkopuolisille.

Anonymous itse määrittelee itsensä hieman toisin.

Nimettömänä pysyminen on olennaista. Anonymousin jäseneksi ei voi ryhtyä, koska Anonymous ei ole organisaatio eikä ryhmä. Anonymous on idea, ja ideat eivät kuole. Siksipä ketkä tahansa voivat olla mukana vain levittämällä totuutta, eli käytännössä jakamalla Anonymousin päivityksiä, videoita, twiittejä Internetissä ja sosiaalisessa mediassa. Tai kirjoittamalla ja lähettämällä oman artikkelinsa Anonymousin uutissivustolle, AnonHQ:iin. Ja pysyttelemällä aina anonyyminä, paljastamatta kasvojaan tai henkilöllisyyttään. Siinä piilee Anonymousin voima. Mutta onko Anonymousin nimissä tehty julkaisu sitten yhtä kuin totuus?

Nimettömyys tuottaa turvaa. Anonymous jakaa AnonHQ:ssa eli ”päämajassaan” auliisti ohjeita ja neuvoja nimettömänä pysyttelemistä varten. Heillä on käytettävissään – ainakin omien sanojensa mukaan – hämmästyttävän hyviä aktivisteja ja hakkereita, eli haktivisteja, ja etenkin näiden laaja asiantuntemus. Mutta lisääkö ja luoko nimettömyyden turvin oikeudenmukaisuutta edistäviä tekoja tekevä ja totuuksia paljastava haktivistijoukko sitten ihmiskunnassa turvaa ja turvallisuuden tunnetta?

Ehkä tähän ei Anonymous edes pyri.

He väittävät suojelevansa Internet-kansaa, mutta Internet-kansa ei koskaan voi tietää, miten tai milloin tai miltä heitä suojellaan. Minkä teon Anonymous milloinkin katsoo niin raskaaksi rikokseksi Internet-kansaa vastaan, että ryhdytään tekoihin, jakamaan oikeutta ja vaatimaan hyvitystä. Suojelun kohteet valitaan ennalta-arvaamattomasti (tai ehkei aina ihan yllätyksenä kuitenkaan). On vaikeata, jollei mahdotonta määrittää, miten itse kukin henkilö tai organisaatio lopulta ansaitsee suojelun kohteeksi pääsyn. Tai joutumisen. Kohteelta itseltään tai tämän edustajilta ei kysytä, vaikka sen puolesta, hyväksi ja joskus jopa nimissä tehdään paljon myös laittomuuksia, vaikka nuo teot olisivatkin moraalisesti perusteltavissa.

Kuvan lähde: http://www.popularresistance.org/

Kaikki eivät Anonymousin tekoja ja toimintaa katso hyvällä. Tunnistamattomuus ja järjestäytymättömyys nähdään myös hajanaisuutena ja heikkoutena ja usein jalolta vaikuttavia tekoja pidetään rikoksina ja tekijöitä rikoksentekijöinä. Suojelun kohteet ovat toisinaan vainottuja ja riistettyjä ihmisiä tai organisaatioita, joita ns. tavalliset ihmiset hyljeksivät tai vierastavat, tai sitten tarkoin nimeämättömiä ja joka tapauksessa epämääräisiä. Suojelutoimet itsessään nähdään tällöin helposti kiusantekona ilman muita todellisia päämääriä kuin harmien aiheuttaminen tai julkisuuden tavoittelu. Haktivistien ajatellaan stereotyyppisesti olevan huppujensa ja maskiensa takana lymyileviä, syrjäytyneitä nuoria, kakaroita, joilla ei ole kerta kaikkiaan muuta tekemistä kuin notkua netissä härnäämässä aikuisia ja viranomaisia.

Varmaan näin monesti onkin. Mutta yhtä lailla voi olla myös toisin. Anonymous itse julistautuu monikansalliseksi ja -kulttuuriseksi, ja haktivistit voivat edustaa mitä tahansa ammattiryhmiä tai ideologioita. Kuten sanottu: kuka tahansa voi olla haktivisti ja niin ollen osa Anonymousia. Naapurin pyöreä pullantuoksuinen täti, joka asuu kolmen kissansa ja kuvaputkitelevisionsa kanssa, tai se harmaassa flanellipuvussaan sliipattuna keikaroiva madman, joka ei saa silmiään irti peilikuvastaan, tai kaupan kassan takana hymyilevä elovenatyttö, joka kerran kertoi kyynel silmäkulmassaan kaipaavansa takaisin synnyinseudulleen. Syitä olla Anonymous on varmaan yhtä monta kuin on haktivisteja. Siksipä on vaikeata tuomita heitä, tai heidän toimintaansa. Tietynlaista romantiikkaa näihin Internetin ritareihin tai robinhoodeihin kieltämättä liittyy.

Ei silti, että seikkailunhalussa olisi  mitään vikaa. Hyvissä teoissa ei totisesti ole mitään vikaa.

Internetissä kuka tahansa voi tulla näkyväksi suurelle joukolle ihmisiä. Tai pysyä näkymättömänä ja antaa tekojen puhua. Joidenkin näkemysten mukaan Internet on tehnyt ihmisistä ääliöitä, ja saanut ihmiset tekemään yhä suuremmassa määrin ääliömäisiä tekoja. Julkaisukynnystä kun ei käytännössä ole, vaan kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa missä ja milloin tahansa. Heikkoutena on tietenkin se, että määrä alkaa korvata laadun. Virtuaalinen Internet-kansa on kuitenkin ihan yhtä kriittinen ja kranttu yleisö kuin fyysinen kansa tuolla ulkona. Siitä huolimatta, että erilaiset villitykset keräävät massoittain kannattajia salamannopeasti myös reaalimaailmassa. Siinä mielessä ihmiskunta ei ole muuttunut yhtään sen jälkeen, kun kirjoitustaito keksittiin. Kaikki tapahtuu vain niin paljon nopeammin. Nousu ja tuho.

Todellista vaikutusvaltaa saa Internetissä ainoastaan silloin, jos onnistuu herättämään muiden ihmisten kestävän huomion ja mielenkiinnon. Ja se ei ole kovin helppoa.

YouTube-videoiden autoreplay, ilmaisten pilvipalveluiden luotettavuus ja tietokonekorjaamojen ammattietiikka

YouTube-videoiden autoreplay

Jos sitä lempibiisiään haluaa kuunnella videon kera YouTubesta useita kertoja peräkkäin joutumatta painelemaan toistuvasti nappeja, konsteja tähän löytyy Internetin ihmemaailmasta niinikään useita.

Selainkohtaiset ohjeet vaikuttavat turvallisilta ja selkeiltä. Jos käytössä on Chrome-selain, kätevintä lienee hoitaa asia tässä videossa esitetyllä tavalla. Firefoxin ohje löytyy täältä.

Kokeilla sietää myös tätä. Vaikutti kaikkein yksinkertaisimmalta tavalta, mutta en mene takuuseen sen toimivuudesta kaikissa tapauksissa, enkä myöskään laillisuudesta tai turvallisuudesta. Katsojapalautteen perusteella kuitenkin kätevä vinkki.

Helpon, mutta niinikään jokseenkin varmentamattoman oloisen tavan löytää myös täältä. Tätä tapaa en ole kokeillut, enkä niin ollen voi mennä takuuseen sen toimivuudesta tai laillisuudesta saati turvallisuudesta.

Ilmaisten pilvipalveluiden luotettavuudesta

Melko kattava ja informatiivinen lista ilmaisista pilvipalveluista löytyy MuroBBS:n keskustelupalstalta täältä. Koko ketju kannattaa lukea, vaikka se on pitkä. MuroBBS:n foorumi on muutenkin ihan kelpo tiedon lähde, jos on aikaa ja halua selata ketjuja. Keskustelu on moniulotteista ja -tasoista, niin kuin aina, kun edistyneet asianharrastajat kokoontuvat. Kuitenkin maallikkotasolla tietokoneen kanssa pärjäileväkin voi sieltä löytää avun.

Vaikeampi, ja tavattoman laaja, on sitten kysymys esimerkiksi siitä, kuka voi nähdä pilvipalveluihin talletettuja aineistoja.

Palveluntarjoajilla on jossain määrin pääsy käyttäjien tallettamiin sisältöihin. Esimerkiksi haitalliseksi katsottu sisältö voidaan poistaa. Siksipä kaikki arkaluontoinen aineisto kannattaa tallettaa muualle kuin pilveen, esimerkiksi muistitikulle tai ulkoiselle kovalevylle.

Mediassa pyörii myös väitteitä, että eri valtioiden turvallisuusviranomaiset seuraisivat käyttäjien toimintaa. Hyviä ohjeita ja periaatteita pilvipalvelujen käyttöön löytyy Kyberturvallisuuskeskuksen sivuilta. Viime marraskuussa oli kuukauden teemana nimenomaan yksityishenkilöiden sekä organisaatioiden pilvipalvelut ja niiden turvallisuus. Kuten Kyberturvallisuuskeskuksen artikkelissa todetaan, tietovuotojen riski on aina olemassa ja sataprosenttisen luotettavaa pilvitallennuspalvelua tuskin on.

Varmuuskopiolevylle murtautuminen edellyttää pääsyä tilaan, jossa sitä säilytetään. Verkkopalveluun murtautumiseen riittää käyttäjätunnuksen ja salasanan hankkiminen esimerkiksi tietojenkalastelun avulla.

Tietojenkalastelusta on lisätietoa mm. täällä.

Pilvipalvelujen tarjoajien sisältö- ja tietoturvapolitiikkaan lienee varmaan paras perehtyä kunkin palveluntarjoajan omilla nettisivuilla tai tukiportaalissa.

Joka tapauksessa on suotavaa tallentaa kaikki itselle arvokkaat tiedot muuallekin kuin pilvipalveluun, ja mieluiten johonkin ulkoiseen tallennusvälineeseen, kuten ulkoinen kovalevy, usb-tikku, DVD-levy tms. Luottamuksellisia tietoja, salasanoja, tunnuslukuja tms. ei koskaan tule tallettaa pilvipalveluun.

Tietokonekorjaamojen ammattietiikka

Eräs lukija pohdiskeli, minkälainen riski on omien salasanojen tai muiden tietojen jne kulkeutumisesta vääriin käsiin, jos koneen toimittaa huoltoon tai korjaamoon.

Yleisesti it-alan työntekijöiltä edellytetään luottamuksellisuuden ylläpitoa. Esimerkiksi helpdesk-työntekijä ei saa paljastaa mitään asiakkaan tietoja, liikesalaisuuksia, tai henkilötietoja joita hänen saatavilleen saattaa tulla konetta tai ohjelmistoja huoltaessaan tai korjatessaan. Tästä voidaan myös sopia kirjallisesti.

On myös olemassa erillinen eettinen säännöstö, jonka on laatinut Tietotekniikan liitto ry.

Samoin alalla hyvin laajalti käytössä olevat IT2010-sopimusehdot velvoittavat yleisten sopimusehtojen 7. kohdassa seuraavasti:

7 SALASSAPITO

7.1 Sopijapuoli sitoutuu pitämään luottamuksellisina toiselta sopijapuolelta saamansa aineistot ja tiedot, jotka on merkitty luottamukselliseksi tai jotka on sellaisiksi ymmärrettävä, sekä olemaan käyttämättä niitä muihin kuin sopimuksen mukaisiin tarkoituksiin. Salassapitovelvollisuus ei kuitenkaan koske aineistoa tai tietoa, (a) joka on yleisesti saatavilla taikka muuten julkista, (b) jonka vastaanottava sopijapuoli on saanut kolmannelta osapuolelta ilman salassapitovelvollisuutta, (c) joka oli vastaanottavan sopijapuolen hallussa ilman niitä koskevaa salassapitovelvollisuutta ennen niiden saamista toiselta sopijapuolelta, (d) jonka vastaanottava sopijapuoli on itsenäisesti kehittänyt hyödyntämättä toiselta sopijapuolelta saamaansa aineistoa tai tietoa taikka (e) jonka vastaanottava sopijapuoli on velvollinen luovuttamaan lain tai viranomaismääräyksen perusteella.

7.2 Sopijapuolen on välittömästi lopetettava toiselta sopijapuolelta saamansa luottamuksellisen aineiston ja tietojen käyttäminen sekä pyynnöstä palautettava tai hävitettävä kyseinen aineisto luotettavalla tavalla kaikkine kopioineen, kun sopimus päättyy tai kun sopijapuoli ei enää tarvitse kyseistä aineistoa tai kyseisiä tietoja sopimuksen mukaisiin tarkoituksiin. Sopijapuolella on kuitenkin oikeus säilyttää lain tai viranomaismääräyksen edellyttämä aineisto.

7.3 Sopijapuolella on oikeus käyttää toimituksen yhteydessä hankkimaansa ammattitaitoa ja kokemusta.

7.4 Tähän kohtaan 7 liittyvät oikeudet ja velvollisuudet jäävät voimaan sopimuksen päättymisen jälkeenkin. Ellei kirjallisesti ole toisin sovittu, nämä oikeudet ja velvollisuudet päättyvät 5 vuoden kuluttua sopimuksen päättymisestä. Sopimuksen päättymisellä ei kuitenkaan ole vaikutusta tähän kohtaan 7 liittyviin oikeuksiin ja velvollisuuksiin, jos voimassaolevasta lainsäädännöstä seuraa edellä tässä kohdassa 7.4 todettua pidempi salassapitovelvollisuus.

IT2010-sopimusehtojen 1. kohdan mukaan ”näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan tietotekniikan tuotteiden kauppaan ja käyttöoikeuden luovutukseen sekä palveluihin”.

Suomen lainsäädännössä on myös säännöksiä liittyen yleisemmin vaitiolovelvollisuuteen. Esimerkiksi henkilötietolain 33 §:ssä ja 42 §:ssä on asiaa koskevia määräyksiä.

Trolleja ja varkauksia

Pari tositarinaa liittyen identiteettivarkauksiin ja trollaamiseen.

”Dear Erin Hart”

Jessamyn Lovellin elämä muuttui, kun hänen puhelimensa soi eräänä aamupäivänä helmikuussa vuonna 2011.

San Franciscon poliisin talousrikososasto tiedusteli, oliko hän antanut Erin Coleen Hart -nimiselle henkilölle luvan käyttää ajokorttiaan. Hart oli tehnyt joukon rikoksia, mm. pieniä varkauksia, Jessamyn Lovellin henkilöllisyyden turvin.

Lovell on valokuvaaja ja asuu New Mexicossa. Seuraavat kolme vuotta hän seurasi Erin Hartin jälkiä ja dokumentoi tietoja tämän rikoksista ja rikospaikoista, vankilasta vapautumisesta ja muuntumisesta takaisin normaaliksi ihmiseksi. Syntyi projekti nimeltään ”Dear Erin Hart”.

Kuukauden kuluttua poliisin helmikuisesta soitosta Jessamyn Lovell haastettiin kalifornialaiseen oikeuteen vastaamaan ”määrittelemättömiin syytteisiin”. Sormenjälkien perusteella havaittiin, ettei hän ollut se henkilö, joka oli teoista pidätettynä, ja syytteet raukesivat.

Lovellille valkeni, että Hart oli tehnyt varkauksia ja esittänyt hänen ajokorttinsa henkilöllisyystodistuksenaan pidätyksen yhteydessä. Lovell oli siis kuivilla, mutta haavoittumisen ja turhautumisen tunteet jäivät häilymään.

Lovell tunsi lopulta valtavaa suuttumusta. Hän päätti yrittää löytää Hartin selvittääkseen, mitä muita rikoksia tämä oli väärän identiteetin turvin tehnyt. Jäljet johtivat hotelliin, jossa Hart oli pidätetty. Hän kävi myös Hartin vuoden 2011 ajokorttin merkityssä osoitteessa, mutta kukaan ei avannut siellä ovea.

Kahden vuoden tuloksettoman etsinnän jälkeen Hart palkkasi yksityisetsivän. Peter Siragusan oli entinen poliisi. Hän löysi Hartin vankilasta ja sai käsiinsä valokuvan, joka Hartista oli vankilaan kirjautumisen yhteydessä otettu. Hart oli oikeudessa tuomittu useista teoista, joista yksi liittyi Lovellin tapaukseen, ja hänelle oli langetettu kahdeksan kuukauden vankeustuomio.

Lopulta Lovell nousi lentokoneeseen ja matkusti Kaliforniaan tapaamaan Siragusaa sekä väijymään Hartin ennenaikaista vapautumista vankilasta. Lovell ja Siragusa istuivat tuntikausia Siragusan autossa, odottaen Hartin ilmaantumista vankilan portille. Lovell ei kuitenkaan ollut varma, halusiko ylipäätään kohdata Hartin, tai haluaisiko Hart puolestaan kohdata hänet vain tuntien kuluttua vapautumisestaan.

Lopulta Hart näyttäytyi. Lovell otti auton ikkunasta kuvasarjan ihmisestä, joka oli varastanut hänen identiteettinsä ja oli nyt vapautumassa vankilasta. Ensimmäiseksi Hart meni läheiseen kauppaan ja osti savukkeita ja sytyttimen ja kävi wc:ssä. Seuraavaksi hän nousi bussiin ja ajoi erääseen käytettyjen vaatteiden kauppaan. Lovell kuvasi Hartin tämän tehdessä ostoksia. Hän seurasi Hartia jalan ja pysytteli sen verran etäällä, ettei Hart huomannut  häntä. Eräässä risteyksessä hän joutui hetkeksi hyvin lähelle Hartia. Pian Hart nousi jälleen bussiin ja ajoi San Fransiscon Mission Districtille, jonka asukkaiden tulotaso on huomattavan alhainen.

Päivän aikana Lovell oli alkanut tuntea myötätuntoa Hartia kohtaan. Hän pohti syitä, miksi Hart oli ajautunut varastamaan ihmisten henkilöllisyyksiä. Hart katosi lopulta näkyvistä käännyttyään erään tacoravintolan viereiselle kujalle.

Yksityisetsivän palkkaaminen oli maksanut useita tuhansia dollareita, joten Lovellilla ei ollut varaa jatkaa seurantaa yhtä päivää kauempaa. Dokumentaatiota oli kuitenkin kertynyt niin paljon, että siitä syntyi kuvanäyttely San Fransisco Camerawork Galleryyn.

Viime joulukuussa Lovell lähetti Hartille tämän ehdonalaisvalvojan kautta sähköpostina kirjeen sekä kutsun näyttelynsä avajaisiin. Hart ei saapunut avajaisiin, mutta Lovell oli saanut rauhan sielulleen. Nyt Hart tiesi, kuka hän oli ja mitä hän oli kolmen vuoden aikana tehnyt. Hän ei enää ollut vain satunnainen henkilöllisyys, jonka Hart oli varastanut.

Trollaus, joka ei kannattanut

Harhaluulon mukaan verkko on vapauden linnake, jossa kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa kenestä tahansa ja saada siitä vielä tykkäyksen.

Jotain rajaa sentään.

Tällä viikolla brittiläinen Jason ”Jay” Page joutui oikeudessa vastaamaan syytteisiin, joiden mukaan hän olisi haukkunut Timothy Bussay -nimistä coloradolaista juristia roistoksi (scumbag). Lisäksi hän olisi väittänyt Bussayn lakitoimiston häviävän 80 % toimeksiannoistaan, ja jopa sanonut Bussayn maksavan nettiarvostelijoille, jotta hänestä annettaisiin ylistäviä arvioita.

Nämä väitetyt paljastukset oli postattu Bussayn Google Maps -profiiliin nimettömänä viestinä, joka näytti tulleen tyytymättömältä asiakkaalta. Ja Bussay tietenkin ihmetteli, kuka kumma yritti tuhota hänen liiketoimintansa. Viesti ehti olla verkossa vuoden ja sinä aikana Bussayn lakitoimisto ja sen maine kärsivät huomattavia menetyksiä.

Niinpä, kuten The Telegraph -lehdessä raportoitiin, Bussay palkkasi kalifornialaisen lakitoimiston ja käynnisti huippukalliin prosessin. Hän haastoi Googlen oikeuteen selvittääkseen, mistä viesti oli peräisin. Hän lienee hämmästynyt kuultuaan herjausviestien kirjoittajan olevan parikymppinen, vanhempiensa kanssa asuva brittinuorukainen.

Pagen hämmentävä puolustus oli, että jonkun muun oli täytynyt murtautua hänen Google-tililleen. Hän väitti toimineensa moderaattorina Reddit-palvelussa, ja olevan mahdollista, että joku olisi suuttunut hänelle jostain, mitä hän oli siellä tehnyt ja halunneen kostaa.

Tuomari kutenkin katsoi Googlen salasanasuojauksen ja tietoturvan tason niin korkeiksi, että hakkeroinnin mahdollisuus oli ”äärimmäisen epätodennäköinen”.  Oli sen sijaan ”ylivoimaisen todennäköistä”, että Page oli itse kirjoittanut viestin, tai järjestänyt jonkun kirjoittamaan sen puolestaan. Syitä Pagen hyökkäykselle Bussayn lakitoimistoa vastaan tuomari ei osannut sanoa, mutta ilmeisesti tavoitteena oli ollut taloudellinen hyöty. Internetin ”puskaradiovaikutuksen” takia oli ilmeistä, että viesti oli aiheuttanut vahinkoa Bussaylle ja hänen lakitoimistonsa maineelle.

Page joutuu maksamaan 50.000 puntaa vahingonkorvausta sekä tallettamaan 50.000 puntaa Bussayn lakitoimiston tilille siihen asti, kunnes oikeudenkäyntikulujen lopullinen määrä vahvistuu.

Bussayn oikeusavustaja piti päätöstä suurena voittona. Hän piti mahdollisena, että herjausviesti todella olisi jonkun kolmannen henkilön masinoima ja kertoi, että Bussay aikoo jatkaa oikeustaistelua Atlantin molemmilla puolilla selvittääkseen, kuka oli viestin takana. Päätöksen kuitenkin toivotaan osoittavan, että tekaistuilla kielteisillä arvioilla on todellista vaikutusta todellisiin ihmisiin, ja että niiden kirjoittajat voivat joutua vastaamaan teostaan.

Älykoti on haavoittuvainen?

Darren Orf kirjoitti Gizmodo-sivustolle kiehtovan konkreettisen ja ajatuksia nostattavan tekstin siitä, kuinka altis älykoti voi olla kyberhyökkäyksille.

Tekstin otsikko ”How Creeps Will Use the Internet to Break into Your Home” voisi suomeksi sovellettuna olla jotakuinkin: ”Kuinka nilkit käyttävät Internetiä murtautuakseen yksityiskoteihin”.

Amerikkalainen/anglosaksinen tyyli puhutella lukijaa suoraan ns. you-passiivissa ei ehkä istu suomalaiseen mentaliteettiin, joten olen ottanut vapauden vastaisuudessa enimmäkseen luopua siitä käännösteksteihin perustuvissa postauksissani.

Nyt valittuja paloja englanninkielisestä alkuperäistekstistä enemmän tai vähemmän suoraan suomeksi käännettyinä:

Jääkaapit lähettävät roskapostia. Kodin ulko-oven laiteohjelmiston häiriö väittää oven olevan visusti lukittu (vaikka se ei ole). Tenava lataa laittomasti musiikkia käyttäen naapurin wifi-yhteyttä, kiitos kodin lämmityksen termostaattisovelluksessa lymyävän takaportin. Internetiin yhteydessä olevat esineet saattavat muuttaa älykodin tietoturvapainajaiseksi.

Älykodit ovat vain osa laajempaa teknologia-alan liikehdintää, jonka tavoitteena on muodostaa ”esineiden internet” – eli esineiden muodostama tietoverkko, johon kuuluu laitteita puhelimista ja tableteista aina pesukoneisiin ja pöytälamppuihin. Jättiyhtiöt, kuten Google, pyrkivät hyötymään taloudellisesti tästä uudesta internetin aikakaudesta tuotteillaan, mainittakoon esimerkiksi Nest-järjestelmä, jolla älykotia voidaan hallinnoida pilvipalveluiden avulla. Jotkut yhtiöt, kuten Samsung, julistavat tavoitteenaan olevan, että 90 % sen tuotteista on osa esineiden internetiä vuoteen 2017 mennessä.

Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että uudessa internetissä on samat tietoturvaongelmat kuin vanhassa. Sillä erotuksella, että ongelmat ovat pahempia, koska ohjelmistohaavoittuvuuksien avulla ei ole pelkästään mahdollista murtautua tietoverkkoihin, vaan niiden avulla voidaan murtautua suoraan ihmisten koteihin. Tietotekniiikan ja tietoturvan ammattilaiset tekevät asian täysin selväksi: älykotien tietoturva ei ole läheskään hyväksyttävällä tasolla.

Hyökkäyspinta-alan kasvu

Älylaitteita tuodaan markkinoille ennen kuin ne on suojattu riittävän hyvin. Silloin jokainen kotiin tuotu älylaite tekee kodista helpomman kohteen hyökkäyksille. Tietoturva-alalla tätä kutsutaan ”hyökkäyspinta-alan” laajenemiseksi.

Asiantuntijoiden mukaan älyjääkaappi on älylaitteista ehkä haavoittuvaisin. ”Tietokoneessa, jossa on palomuuri [sen ollessa käynnissä], on paljon pienempi hyökkäyspinta-ala kuin matkapuhelimessa, joka on jatkuvasti yhteydessä internetiin”, kertoo Mike Ryan, Bluetooth-asiantuntija ja sulautettujen turvallisuusratkaisujen tutkija. ”Esineiden internet laajentaa yleisesti hyökkäyspinta-alaa. Jokainen laite on nyt verkossa, ja jokainen laite voi olla heikko lenkki. Jääkaappi kytketään seinään ja se on siinä.”

Älyjääkaappi voisi vaikuttaa hassulta esimerkiltä, jollei siihen oltaisi jo tehty tietomurtoa. Jääkaappeja on käytetty vihamielisessä sähköpostihyökkäyksessä viime vuoden tammikuussa. NPR:n raportin mukaan joskus joulukuun 23. ja tammikuun 6. päivien välillä hakkerit valtasivat kotien reitittimiä ja vastaavia laitteita ja käyttivät niitä vihamielisessä sähköpostihyökkäyksessä kasvattaakseen bottiverkkoaan, toisin sanoen saastuneiden laitteiden muodostamaa armeijaa. Bottiverkkoja – tai ”ThingBotteja” – voidaan käyttää laajamittaisten kyberhyökkäysten tekemiseen verkkosivustoja vastaan hukuttamalla ne massiivisen liikennetulvan alle.

Mutta eihän reitittimien ja älypesukoneiden ja lukkojen tai kasvoja tunnistavien kameroiden haltuunotto ole mitenkään helppoa? On se. Viime huhtikuussa erään ohiolaisperheen herätti keskellä yötä miesääni, joka karjui perheen 10 kuukauden ikäiselle tyttärelle Foscam-vauvavahdin kautta. Mies oli löytänyt perheen Foscamin internetissä, vallannut laitteen ja käytti sitä nyt lapsen pelottelemiseen. Kolme vuotta vanhaan vauvavahtiin ei ollut tehty uusimpia tietoturvapäivityksiä, joten perhe oli ollut helppo uhri.

”On huomattavan helppoa selvittää, minkälaisia laitteita ihmisillä on kodeissaan”, Ryan kertoo. ”Jos laitteessa on haavoittuvuus ja sen saa kaapatuksi, voi päästä suoraan kodin wifi-verkkoon ja tehdä suoria hyökkäyksiä kannettaviin tietokoneisiin tai reitittimiin. Asetukset voi muuttaa siten, että kohteen kaikki verkkoliikenne kulkee kaappaajan kautta.”

Laitteiden lisäksi haavoittuva on myös langaton Bluetooth-tekniikka, jota käytettiin laitteiden samanaikaiseen hallinnoimiseen. Ryanin mukaan jokaisesta hänen testaamastaan Bluetooth-toteutuksesta on löytynyt ainakin yksi haavoittuvuus. Kun hän ilmoitti näistä haavoittuvuuksista myyjille, vain yksi vaivautui edes vastaamaan.

Tietenkin jotkut laitteet ovat turvallisempia kuin toiset. Microsoft ja Google tarjoavat palkkioita bugien metsästäjille, tarjoten järjestelmiään hakkeroitaviksi ja palkitsemalla taitavat hakkerit selvällä setelirahalla.

Asaf Ashkenazi, siruvalmistaja Qualcommin tuotejohtaja, on kuitenkin sitä mieltä, ettei buginmetsästäjien palkitseminen riitä. Hewlett Packardin viimesyksyisen tutkimuksen mukaan 70 prosentissa yleisesti kodeissa käytössä olevista laitteista oli turvallisuusriskejä ja kustakin laitteesta löydettävissä jopa 25 haavoittuvuutta. Ashkenazin mukaan ongelmien ratkaisuun tarvitaan koko teollisuudenalan laajuista yhteistyötä.

Haavoittuva verkko

Esineiden internet on evoluution seuraava kehitysvaihe vuorovaikutuksessamme verkon kanssa, joten odotettavissa on lisää kasvukipuja. Eettinen hakkeri Joe Grand, joka on parhaillaan Lontoossa opettamassa laitteistojen hakkerointia, kertoo: ”Pahinta on tämä valtava ymmärryksen puute laajalti käytettyjä ja kaupiteltuja teknologioita kohtaan.” Hän jatkaa: ”Suuri osa insinööreistä on vailla tietoturvallisuuskoulutusta. Tuotteita valmistavien ja hajottavien välillä ei ole ristipölytystä… täytyisi sekoittua enemmän. Se on todella turhauttavaa.”

Toisin sanoen: henkilöt, jotka valmistavat esineitä, eivät tiedä, miten ne voidaan murtaa, ja päinvastoin. On kuin olisi kaksi ryhmää, jotka vain rähjäävät toisilleen. Laitteistovalmistajien tulisi näkyä enemmän suurissa hakkerikonferensseissa kuten Black Hat ja Def Con, ja useampien hakkereiden tulisi olla mukana laitteiden valmistusprosesseissa.

Julkisen vallan olisi puututtava tilanteeseen. Pelkkä ohjeistusten julkaisu ei kuitenkaan riitä. Shankar Somasundaram, Symantecin IoT-tietoturvallisuusjohtaja sanoo: ”Se on hyvä, mutta ei se riitä. Tarvitaan enemmän. On laadittava sääntö, jonka mukaan saat sakot, jollet noudata tämän maan käytäntöjä. Siten voitaisiin saada aikaan toimintaa.”

Grand on samaa mieltä. Yritykset eivät tuota kestävää muutosta, vaan jonkinlainen julkinen sääntely voi saada sen aikaan. Laajat, pelottavat tietomurrot eivät lisää turvallisuutta, vaan pelkästään laittomuuksien määrää – mikä voi edistää älykotien turvallisuutta mutta samalla rajoittaa internetin vapautta.

Valmistautumista älykotien darwinismiin

On myös loistavia älylaitteita, joissa tietoturva-asiat on huomioitu ja joilla on todellista käyttöä kodeissa, esimerkiksi juuri termostaatteja tai sähkönkulutusta tarkkailevia tai jopa yksittäisen putkivuoden paljastavia laitteita, joita voi hallita pilvipalveluiden avulla. Nämähän ovat fantastisia ideoita.

Juuri nyt älykoti onkin juuri tuota: fantastinen idea ilman realismia. Esineiden internet on satunnaisten vempeleiden muodostama joukkio, joka yrittää korjata keksittyjä ongelmia, joita käyttäjillä ei edes ole, kytkeytymällä pilvipalveluihin ja hallinnoimalla kaikkea älypuhelimella. Miksi muka tarvitsemme älyjääkaappeja tai älyvuoteita?

Emme tarvitsekaan.

”Riippuvaisuus on riskien alkukoti, mitä enemmän tarvitsemme teknologiaa, sitä suurempi on riski, että teknologia vaikuttaa kielteisesti elämäämme,” Ryan sanoo. ”Kaikkea tulisi arvioida riskien ja hyötyjen vertailun kautta. On helppoa haluta kaikki uusimmat uutuudet… ja tämä asenne johtaa turvallisuusriskeihin.”

Älytermostaatti, joka pystyy analysoimaan energiankulutuksen kehitystä, tuottaa paljon hyötyjä. Entä vuode, joka kertoo, nukkuvatko lapset, tai jääkaappi, joka tietää milloin maito on happanemassa? Ehkeivät yhtä paljon.

Esineiden internet on väistämättä tulossa. Sen arkkitehdit eivät kuitenkaan ennakoi tapoja, joilla ihmiset käyttävät sitä kodeissaan ja omassa elämässään. Älykotien tulee perustua todellisuuteen eikä unelmiin. Otamme turvallisuusriskejä internetissä, koska emme tajua, miten se kytkeytyy reaalimaailmaamme. Mutta kun internet ulottuu jokaiseen kotimme tavaraan, noista riskeistä tulee yhtä todellisia kuin on ikkunasta asuntoon tunkeutuva henkilö.

Haluatko kadota Internetistä?

Näinä päivinä, kun internetin tietoturva ja tietosuoja ovat yhä useammin aiheita kahvipöytäkeskusteluissa, on itse kukin kenties tullut pohtineeksi, olisiko parasta häipyä verkosta kokonaan.

Täydellinen rikos ei tässäkään yhteydessä ole mahdollinen, vaan nyrkkisääntönä voitaneen pitää, että ”kerran internetissä, aina internetissä”. Toisin sanoen verkossa toimimisesta jää aina jälkiä.

Mutta onko todella niin, ettei pakotietä ole?

Seuraavassa kaksi näkökulmaa aiheeseen.

Vicky Technotification.com -sivustolta pohtii näin:

Oletko koskaan miettinyt, minkälaista tietoa sinusta on verkkosivustoilla? Suoritapa pieni google-haku ja katso mitä löytyy! Saatat yllättyä, kun verkossa tiedetään jopa koirasi nimi, ja heillä on myös hallussaan kuvat, jotka taannoin otit juotuasi ensin itsesi melkoiseen humalaan. Jopa muinoin kouluaikoina kuvaamasi typerät videot ovat siellä. Ja potentiaaliset työnantajasi voivat saada käyttöönsä kaiken tämän tiedon. Johtuukohan siitä, ettet ole saanut vastauksia työhakemuksiisi?

Kerron sinulle pienen salaisuuden, jonka avulla voit kadota internetistä jälkiä jättämättä.

1. Suorita perushaku käyttäen hakusanana nimeäsi. Tämä on tärkeää, jotta saat tietää, kenen tai minkä kanssa olet tekemisissä.

2. Merkitse muistiin kaikki verkkosivustot, joilla tietojasi näkyy. Asia voi liittyä aikoinaan tekemääsi lahjoitukseen, tai kaverin blogiin, jossa näkyy nimesi tai kuviasi, tai aiemman työnantajasi kotisivuun jne. Etsi sivuston ylläpidon sähköpostiosoite ja lähetä sinne viesti, jossa pyydät poistamaan sinua koskevat tiedot tai ainakin nimesi sivustolta.

3. Poista osoitteesi, puhelinnumerosi ja muut yhteystietosi verkkokauppojen sivuilta ja poista myös mahdolliset verkkokauppojen asiakastilisi.

4. Lopeta sosiaalisen median käyttäminen. Poista kaikki sosiaalisen median käyttäjätilisi. Poista sähköpostipalveluistasi henkilökohtaiset tiedot, kuten nimi ja osoite. Esimerkiksi DeleteMe -palvelun käyttämisestä voi olla apua.

5. Pysy nimettömänä hakukoneissa, äläkä kirjaudu sivustoille, vaan käytä sivuja antamatta henkilökohtaisia tietoja, kuten sijaintia tai sähköpostiosoitetta.

6. Voit pyytää hakukoneita, kuten Googlea, Yahoota tai Bingiä poistamaan sinut listauksistaan täyttämällä helpon lomakkeen

Näiden toimenpiteiden avulla voit poistaa kaikki jäljet itsestäsi ja olemassaolostasi Internetissä. Voit vahvistaa kovan työsi onnistumisen tekemällä uuden haun nimelläsi. Jos mitään ei löydy, tehtävä on suoritettu!

Ei kai voida liikaa painottaa sitä, että tietojen täydellinen poistaminen Internetistä todellakin vaatii huomattavan määrän aikaa ja vaivaa. Ahkeralla selaamisella ja riittävällä vaivannäöllä se lienee kuitenkin mahdollista.

 

Jos joku kaikesta huolimatta haluaa nauttia internetin ihmemaailman tarjonnasta, mutta pysyä näkymättömänä julkisessa verkossa, yksi vaihtoehto on luoda kokonaan oma verkko. Commotion Wireless tarjoaa siihen mahdollisuuden.

Commotion on avoimen lähdekoodin viestintätyökalu, joka luo langattomien laitteiden avulla hajautettuja solmuverkkoja. Solmuverkon jokainen laite toimii verkon solmukohtana. Commotionin avulla käyttäjät voivat jakaa Internet-yhteytensä haluamiensa ihmisten kanssa, mutta se ei korvaa varsinaista Internet-yhteyttä. Langattomissa solmuverkoissa laitteet kytkeytyvät suoraan toistensa kanssa ilman keskitettyä pistettä, hajautetusti. Solmuverkot ovat itsekorjautuvia ja kasvavat orgaanisesti käyttäjämäärän mukaan. Niiden avulla on myös mahdollista jakaa palveluja verkon yli, kuten esimerkiksi erilaisia sovelluksia.

Vastuu verkon ylläpidosta ja huollosta on yhteisön tehtävään nimetyillä jäsenillä. Verkon rakentamisesta päättävät yhteisön keskeiset elimet ja instituutiot yhdessä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikkapa asuinrakennuksen tai kokonaisen naapuruston asukkaat voivat luoda keskenään oman verkon. Commotionin päämääränä on luoda viestintätyökalu, jonka kuka tahansa voisi ottaa käyttöön ilman erityistä teknillistä osaamista. Työkalun avulla luodun verkkoinfrastruktuurin luvataan myös olevan turvassa vakoilulta ja häiriöiltä.

Tarkempia ohjeita verkon rakentamiseen löytyy täältä.

Lyhyesti ilmaistuna verkottumisen alkuun pääsee näin:

1. Kumppanuussuhteiden järjestäminen: päätetään, mitkä tahot kehittävät, suunnittelevat ja ylläpitävät verkkoa.

2. Pilottialueen määrittely: suunnitellaan verkon alustava rakenne, jossa ovat mukana alueen avainorganisaatiot.

3. Suunnittelu ja kattavuus: kyselyt, yhteisön kokoontumiset ja läpinäkyvä budjetointi auttavat saamaan verkon rakentamiselle kannatusta. Projekti kannattaa esitellä yhteistyöhankkeena, ei ilmaisena palveluna.

4. Asennus: Commotion-ohjelmistot asennetaan reitittimille helppojen asennusohjeiden mukaan.

5. Vastuuhenkilöiden valmennus: kestävyyden turvaamiseksi on hyvä jo ajoissa miettiä ja nimetä verkon ylläpidosta ja huollosta vastaavat henkilöt.