Kirjoita kuin Einstein

Elizabeth Waterhouse ja Harald Geisler ovat käynnistäneet Kickstarter-kampanjan toteuttaakseen suunnitelmansa luoda fontti, joka muistuttaa yhtenä aikamme suurimmista neroista pidetyn teoreettisen fyysikon Albert Einsteinin käsialaa.

Harald Geisler on typograafikko, joka on aiemmin kehitellyt mm. psykoanalyysin kehittäjän Sigmund Freudin käsialaa jäljittelevää fonttia, niinikään joukkorahoituksen turvin. Elizabeth Waterhouse puolestaan on astrofyysikon koulutuksen saanut Harvardin kasvatti ja sittemmin tanssin tutkija ja teoreetikko, joten hänellä oli koulutustaustansa ansiosta mahdollisuus hakea Einsteinin perikunnalta lupa fontin kehittämiseen.

Einsteinin käsiala on tarkkaa ja ainutlaatuista kalligrafiaa, ja siinä on nähtävissä vaikutteita sekä latinalaisesta tyylistä että Kurrentista, joka oli vanha, keskiaikaiseen kursiiviin perustuva saksalainen käsialatyyli. Käsiala on niin tarkkaa, että on kuin Einstein olisi käyttänyt viivoitettua paperia kirjoituspaperinsa alla pitääkseen rivit suorina.

Digitalisointityönsä Geisler aloitti tutkimalla puolen vuoden ajan Einsteinin käsialanäytteitä ja yksilöimällä neljä versiota kustakin kirjaimesta, niin suurista kuin pienistä. Hän yritti myös selvittää, minkälainen oli Einsteinin kirjoitusrytmi, ja minkälaisilla nousevilla ja laskevilla viivoilla  hän yhdisti kirjaimet toisiinsa. Sen jälkeen Geisler huolellisesti kopioi merkit ruudukkoon ja muokkasi niistä kirjasimia. Joistakin kirjasimista tuli itsessään oudon näköisiä, mutta ne toimivat liitettyinä toisiin kirjasimiin. Prosessi oli – kuten kuvitella saattaa – hyvin työläs. Siihen kului aikaa kaikkiaan kaksi vuotta. Einsteinin käsialaa ja Geislerin kehitysprosessia on havainnollistettu kuvin täällä.

Allaolevassa kuvassa on vasemmalla Einsteinin käsialaa ja oikealla Einstein-fontilla tulostettua tekstiä.

Kuvan lähde: http://www.kickstarter.com/projects/1822548650/albert-einstein-font

Albert Einstein -fontin julkaisu osuu sopivasti yksiin yleisen suhteellisuusteorian tänä vuonna vietettävän 100-vuotisjuhlan kanssa.

Puhuva grilli

Mitä jos takapihalle tai mökin kuistille olisi saatavana grilli, joka paitsi osaisi puhua, myös oppisi tietämään tarkalleen, kuinka kypsiksi pihvit tulee paistaa?

Lynx valmistaa juuri tällaisia grillejä.  Lynx Smartgrill on suunniteltu erityisesti ulkona tapahtuvaa, vaativaa ruoanlaittoa varten. Se on valmistettu ruostumattomasta teräksestä ja sen muotoilu on suunniteltu siten, että grilli on helppo pitää puhtaana. Grillistä on olemassa sekä kiinteä että siirrettävä malli.

Kiinteä Smartgrill. Kuvan lähde: Lynx

Siirrettävä Smartgrill. Kuvan lähde: Lynx

Leveyksiä on kolme: 30, 36 ja 42 tuumaa. Ruoan kypsentävät grillin leveyden mukaan vaihdellen joko 2 tai 3 infrapunapoltinta. Grillaustaso on kaksiosainen ja valmistettu teräksestä. Moottoroidulla vartaalla on kolme eri nopeutta ja kaksi asentoa. Epäilemättä loistavia ominaisuuksia mille tahansa grillille.

Kuvan lähde: Lynx

Tämä grilli on siitä erikoinen, että se on ääniohjautuva ja sitä voidaan hallita älylaitteilla. Sekä iOS- että Android-käyttöjärjestelmät ovat tuettuja. Lämpötilasensorit mittaavat lämmöntuottoa grillaustason pinnassa ja sähkömekaaniset venttiilit ylläpitävät haluttua lämpötilaa.

Sähkölaitteet on piilotettu omaan vedenpitävään lokeroonsa grillin alle. Tehoa tuottavat 1,5 GHz prosessori, 65 GB muistitilaa sekä 802.11n -standardin WiFi-yhteys.

Mutta mitä iloa tällaisesta grillistä sitten oikeastaan on, paitsi siinä tapauksessa, että grillin hinnalla voi helposti lyödä höpnaadilla valppaimmankin mökkinaapurin: halvin Lynx Smartgrill -malli maksaa noin 6000 USD.

Valmistuuko kuumottavan hintaisella älygrillillä edes tavallista parempaa ruokaa?

Makuasioista ei tietenkään kannata kiistellä. Lynx Smartgrill osaa joka tapauksessa valmistaa ruoan reseptin mukaan, jopa neuvoa, mihin kohtaan grillaustasoa ruoka on paras sijoittaa. Se osaa valvoa kypsennettävän ruoan valmius/kypsyysastetta ja ilmoittaa kokille kun kaikki on valmista esimerkiksi lähettämällä tekstiviestin tämän älypuhelimeen. Ajan mittaan laite oppii jopa tulkitsemaan sille annettuja ohjeita, jos esimerkiksi kokin käsitys puolikypsästä sattuisi olemaan erilainen kuin keittokirjan ohjeessa kerrotaan. Niinpä kokkikaan ei ole sidottu vartioimaan grilliä savupilvessä seisten sillä aikaa, kun ateriavieraat vilvoittelevat vaikkapa laiturilla kylmien drinkkien äärellä.

Smartgrill on nimittäin varustettu My Chef -teknologialla.

Ennen kuin grillaus alkaa, grilli tiedustelee kokilta, minkälaisella reseptillä ruoka on tarkoitus valmistaa. Tämän jälkeen se ottaa yhteyden tietokantaansa ja hakee sieltä ohjeet, kuinka kauan ruokaa on kypsennettävä ja millä menetelmällä. Jos Smartgrill ei saa vastauksia kysymyksiinsä puolen tunnin sisällä, se sammuttaa itsensä.

Lynx tarjoaa nettisivuillaan asiakkailleen myös reseptipalvelua sekä yleisiä ohjeita ja vinkkejä grillaukseen Smartgrillillä. Uskoisin silti, että nämä herkut valmistuvat myös ihan tavallisella pallo- tai kaasugrillillä, jos Smartgrill ei ihan vielä tämän kesän hankintalistalle pääsekään.

Aina aurinkoista

Kesä on tulossa ja pohjoisella pallonpuoliskolla vuorokautinen valon määrä kasvaa päivä päivältä. Kauan ja kiihkeästi tätä on taas odotettukin – valoisia öitä.

Mitä jos pimeitä öitä, ja aivan erityisesti pimeitä päiviä eli kaamosta ei enää olisi? Ei edes niitä pilvisiä päiviä? Mitä jos ihminen voisi niin halutessaan viettää kaiken aikansa aurinkoisessa paikassa?

Italialaiset tiedemiehet ovat kehittäneet LED-järjestelmän, jonka tuottama valo paitsi näyttää myös tuntuu kattoikkunan läpi kajastavalta auringonvalolta. CoeLux-järjestelmässä valo siivilöityy ohuen nanohiukkaskerroksen läpi niin, että se jäljittelee ilmakehän sirontailmiötä, joka tekee taivaastamme sinisen. Tämän enempää kehittäjät eivät ole innovaationsa teknisistä yksityiskohdista paljastaneet.

Lyhyesti sanottuna sirontailmiössä on kyse siitä, että osa valosta häviää matkalla valon lähteestä sen havainnoitsijaan. Lyhytaaltoisimmat ultraviolettisäteet imeytyvät ilmakehään, pitkäaaltoisemmat pääsevät maanpintaan saakka. Mitä paksumman ilmakerroksen läpi säteet kulkevat, sitä enemmän säteilystä jää ilmakehään. Auringonsäteet kulkevat ilmakehässä pisimmän matkan talvella, lyhyimmän kesällä.

Koska luonnonolosuhteet maapallolla vaihtelevat, samoin kuin valon määrä ja laatu, on myös CoeLux-järjestelmästä tehty kolme erilaista kokoonpanoa, jotka jäljittelevät auringonvalon olemusta eri puolilla maailmaa. Käytännössä CoeLux siis näyttää kattoikkunalta.

CoeLux 60 tuottaa kirkasta, trooppista valoa, joka lankeaa kohtisuoraan ja muodostaa dramaattisia valoisuuskontrasteja, eli valoja ja varjoja.

Kuvan lähde: CoeLux

CoeLux 45 puolestaan tuottaa Välimeren alueelle tyypillisen, 45 asteen kulmassa lankeavan valon, sekä tasapainoiset valot ja varjot, jotka tehostavat muotoja ja tilavuutta.

Kuvan lähde: CoeLux

CoeLux 30 on seinäikkuna ja siitä lankeaa lämmin valo 30 asteen kulmassa horisonttiin nähden, valolaitumeksi, kuten me pohjoismaalaiset olemme tottuneet valon kokemaan.

Kuvan lähde: CoeLux

CoeLux-kattoikkunat soveltuvat valaisemaan kaikenlaisia ympäristöjä: sairaaloita, hotelleja, museoita, kuntosaleja, lentoasemia, parkkihalleja, metroasemia, valokuvausstudioita; sekä pimeimpiä tieteen etuvartioita niin maanpinnan ylä- kuin alapuolella.

Puhumattakaan siitä, miten auringonpaiste kaunistaisi tavallisia koteja. Asuntopulaan ja kaavoitusongelmiin voisi sen avulla syntyä ratkaisu, kun talot voitaisiin rakentaa jopa suurimmaksi osaksi maan alle, jos joku vain siellä suostuisi asumaan. Ja miksi ei suostuisi, jos siellä näyttäisi vaikkapa tältä:

Kuvan lähde: CoeLux

Halpa sisustusratkaisu CoeLux ei ole. Järjestelmän ostohinta on 61000 USD ja asennuskustannukset ovat noin 7000 USD sen päälle. Järjestelmän kehittäjät kuitenkin toivovat hinnan laskevan tulevaisuudessa roimasti. Tavoitteena on myös luoda ”auringon” sijaintiin muunneltavuutta, ja ilmeisesti samalla jäljitellä vuorokaudenaikojen vaihtelua, jolloin valon väri myös vaihtuisi dynaamisesti.

CoeLuxin kehittäjät vakuuttavat, että kotisivuillaan olevat kuvat ovat aitoja, eikä niitä ole käsitelty digitaalisesti. Heidän mukaansa valo on niin tehokas, ettei asiaan perehtymätön henkilö kykene sitä erottamaan oikeasta päivänvalosta.

Beauty Tech

Salainen agentti 007 kääntyi varustemestarinsa Q:n puoleen aina lähtiessään seikkailuilleen. Q varusti agentin toinen toistaan ovelammilla ja mielikuvituksellisemmilla teknisillä vimpaimilla, joiden avulla 007 päihitti ihmiskunnan ykkösviholliset kätyreineen juuri silloin, kun nämä sitä vähiten odottivat, ja maailma pelastui.

Katia Cánepa Vega on samalla asialla. Hänen luomansa kauneusteknologia, Beauty Tech,  ei ehkä ole yhtä tuhovoimaista kuin Q:n ja avustajiensa rakentamat aseet. Sen sijaan tehokkuudessaan ja hienovaraisuudessaan se on aivan omaa luokkaansa. Ja sitä käytetään pääasiassa rauhanomaisiin tarkoituksiin.

Vai mitäpä muuta voi sanoa ”Hiuslaitteesta” (Hairware), eli hiusten pidennysosasta, joka on kehrätty kapasitiivisesta langasta. Laitteen avulla voidaan hallita vaikkapa älypuhelimen sovelluksia erilaisin hiusten kosketuksin. Tästä voi olla apua tilanteissa, joissa ihminen on tavalla taikka toisella uhattuna. Bluetoothilla ja Arduinon mikrokontrollerilla varustettu hiuspinni auttavat käyttämään puhelinta huomaamattomasti. ”Hiuslaite toimii kapasitiivisena kosketussensorina, joka havaitsee erilaisia hiuksiin kohdistuvia kosketuksia ja käyttää koneoppimista ja algoritmeja käyttäjän tarkoitusperien tunnistamiseen”, Katia Vega kuvailee. Hiusten koskettaminen on usein tiedostamaton ele, jolla ihminen esimerkiksi rauhoittaa itseään. Samalla se on kuitenkin ulkopuoliselle selkeä viesti, jolla on lukuisat merkityksensä. ”Hiuslaitteen” avulla voidaan tällainen, näennäisen tiedostamaton kosketus muuttaa tietoiseksi toiminnaksi, jonka tarkoitus pysyy ulkopuoliselta tarkkailijalta salassa. Yhdenlainen hiusten koskettaminen voi avata sovelluksen, toisenlainen aktivoi sen ja kolmas saattaa lähettää viestin, tai ottaa huomaamattomasti kuvan.

”Voimapuuteri” (Empowder) puolestaan on kuin toinen iho, joka tunnistaa kasvojen liikkeitä. Ihoa muistuttava materiaali kätkee  meikkiin sisältyvän elektroniikan. Tähän liittyvä”Räpsysäädin” (Winkymote) on infrapunasäädin, joka suunniteltiin neliraajahalvaantuneiden käyttöön. Se toimii television kaukosäätimenä, mutta sillä voidaan säädellä myös kehittyneempiä laitteita, kuten projektoriohjaimia. Räpsysäätimen prototyyppi valmistettiin alun perin 33-vuotiasta Felipeä varten. Felipestä tuli neliraajahalvauspotilas loukkaannuttuaan 13 vuotta sitten jiujitsu-harjoituksissa. Hän käyttää ääniohjauksella tietokonetta, mutta tavanomaisissa puuhissa hän tarvitsee apua. Räpsysäätimen ja Voimapuuterin avulla Felipe pystyy vaihtamaan television kanavia tai käynnistämään ja sammuttamaan television räpsäyttämällä oikeaa, vasenta tai molempia silmiään.

”Kauneusteknologiset Kynnet” ovat muovista tai akryylistä valmistetut tekokynnet, joihin on upotettu RFID-tunnisteita, pieniä magneetteja tai johtavaa lakkaa, jotta henkilö voi olla vuorovaikutuksessa puettavien laitteidensa tai muiden vastaavien kohteiden kanssa. Lasisia RFID-kapseleita upotettiin tekokynsiin, ja RFID-lukija havaitsi kunkin tunnisteen, jolloin uusi sovellus voitiin luoda yhdistelemällä sopivasti ajoitettuja sormien liikkeitä lukijan lähellä, kuten soitettaessa musiikki-instrumenttia. Magneetteja upotettiin yhteen kynteen, jotta vahvistettaisiin henkilön liikevalmiuksia luomalla tuntu magneettikentistä, sekä myös siksi, että henkilöt pääsisivät käyttämään älylaitteiden ja -puhelimien sisältämiä kohteita, joissa on magneettisia kytkimiä.

Vain mielikuvitus on rajana näiden laitteiden suunnittelussa. Nämä ja paljon muita Katia Vegan sovelluksia kuvin ja videoin höystettyinä löytyy hänen kotisivuiltaan.

Kuvan lähde: Katia Vega

 

Aistin

Mitä jos olisi olemassa sensori, joka voitaisiin kytkeä mihin tahansa laitteeseen tai esineeseen, ja tämän laitteen tai esineen tilaa, toimintaa ja virrankulutusta voitaisiin sensorin avulla mitata, hallita ja valvoa toisen laitteen avulla mistä ja milloin tahansa – toisin sanoen Internetissä?

Eikö sellaisia ole jo?

Internet of Things, eli teollinen internet, tarkoittaa yksinkertaisimmillaan juuri sitä, että yhdellä laitteella hallitaan toista laitetta, eikä parhaimmillaan tarvita edes ihmistä välikädeksi. Laitteet viestivät keskenään sovittuja tietoliikenneväyliä pitkin, ja ne tunnistavat toisensa ip-osoitteidensa perusteella. Toistaiseksi viestintä laitteiden välillä on ollut enimmäkseen pienen osaverkon sisälle suljettua ja ikään kuin näytelmää, jossa repliikit ovat ennalta ohjelmoituja juuri tietynlaisia tilanteita varten.

Oululainen iProtoXi on tuottanut innovaation, joka saattaa osaltaan muuttaa tilannetta.

Yhtiön 20.2.2015 julkistetussa tiedotteessa kerrotaan seuraavasti:

Aistin Bus24 -nimen saanut väylästandardi perustuu erittäin pieneen piirilevyliittimeen, johon on sisällytetty tunnetuimmat elektroniikassa käytetyt liitäntästandardit, kuten I2C, SPI ja UART. Lisäksi väylä sisältää lukuisia kontrollisignaaleja, jotka mahdollistavat paristokäyttöisen laitteen virrankulutuksen älykkään hallinnan. Tyypillisiä kytkettäviä laitteita ovat erilaiset sensorit, kuten valaistus, lämpötila ja ilman kosteus, mutta standardi soveltuu myös radiomoduulien ja toimilaitteiden kytkemiseen. Vakioidusta liittimestä on suurta hyötyä erityisesti tuotekehityksessä ja pienissä tuotesarjoissa, kun halutaan päästä nopeasti kuluttajatason tuotteeseen. Näin nopeutetaan usein epäkäytännöllistä ja hidasta pöytäprototyyppikehitystä.

Yrityksen toimitusjohtaja Janne Kallio kertoo vielä, että

Tähän asti internetiin kytkettävät sensorit ja muut älylaitteet ovat olleet valmistajakohtaisia suljettuja kokonaisuuksia. Avoin kytkentästandardi mahdollistaa laitteiden modularisoinnin niin, että varsinainen internet-yhteys ja muu toiminnallisuus voidaan erottaa toisistaan ja avata kilpailulle. Kuluttajalle tämä tarkoittaa entistä monipuolisempaa laitevalikoimaa ja halvempia hintoja. Vakioitu rajapinta mahdollistaa myös järjestelmän laajennettavuuden ja päivittämisen ilman, että koko järjestelmä pitää uusia. Vaikka tarjoammekin oman liittimeen perustuvan tuotevalikoiman, toivomme, että standardi tulisi mahdollisimman laajaan käyttöön.

Tunnustan, että en itse tahdo saada tuosta täyttä tolkkua. Puutteellisella elektroniikan ja elektronisten laitteiden tuotekehityksen tuntemuksella varustetun lukijan mielessä herää silti kysymyksiä.

Tarkoittaako tämä nyt juuri sitä, että mitä tahansa esinettä voidaan etähallita Aistin AirBus24 -väylästandardiin perustuvan sensorin avulla?

Voidaanko laitteella päästä suoraan julkiseen tietoliikenneverkkoon sen sijaan, että oltaisiin sidottuja vain yhteen, tuotekohtaisesti nimettyyn yhteystapaan tai verkon osaan?

Voisiko teknologian avulla myös parantaa IoT:n tietoturvaa, kun etähallinnassa käytettävä internet-yhteys voitaisiin erikseen suojata?

Ehkä sama yhteys voitaisiin myös jakaa usean eri laitteen kesken?

Aistin-tuotteet ovat vielä kehitystyön alla, mutta jonkin verran on julkisuuteen jo tihkunut tietoja niistä. Sosiaalisesta mediasta voi löytää kuvin havainnollistettuina joitakin tavalliselle kuluttajalle luontevia käyttökohteita:

– Kosteusmittari esim. lämmönjakohuoneen seinään kiinnitettynä, joka reagoi kosteusprosentin muutoksiin ja varoittaa niistä

– Saunan lämpö- ja kosteusmittari, joka ilmoittaa, kun löyly on valmis

– Liikkeenpaljastin, joka lähettää tekstiviestin havaitessaan liikettä siellä, missä liikettä ei pitäisi voida havaita

– Pesukoneen pesuohjelman vaiheen valvonta ja ilmoitus, kun ohjelma on valmis

– Jääkairan pyörimisnopeuden mittaus gyroskoopin ominaisuudessa

– Vieheen uintisyvyyden mittaus sekä pilkin värinähälytys

– Vesihanaan kiinnitettävä päivittäisen vedenkulutuksen mittauslaite

Aistin on Twitterissä ilmoittanut myös käynnistävänsä Indiegogo-kampanjaa tuotteidensa markkinoimiseksi. Tästä aiheesta varmaan kuullaan vielä lisää.

Kuvan lähde: @aistinfamily