Internetin ihmemaailmassa törmää kaikenlaisiin kiinnostaviin ja ällistyttäviin uutisiin myös muilta kuin tietotekniikan alalta.
Useat eri lähteet maailmalla ovat raportoineet, että Iso-Britannian ensimmäinen BioBus, eli ihmisen tuottamista bio- ja ruoanjätteistä valmistetulla biokaasulla toimiva bussi, on aloittanut liikennöinnin Bristolin ja Bathin välillä.
BioBusia varten kerätään jätettä sen 15 mailin (n. 21,14 km) mittaisen reitin varrella sijaitsevilta 32.674 kotitaloudelta, joista jokaisen odotetaan tuottavan kuukaudessa niin paljon jätettä, että se riittää kuljettamaan bussia 6,5 mailia (n. 10,5 km). Toisin sanoen yhden kotitalouden on kerättävä jätettä kaksi kuukautta, jotta polttoaine riittäisi kuljettamaan bussin reittinsä kerran päästä päähän. Vuoden aikana kotitalouksilta kertyvällä jätteellä bussi kulkee n. 2,5 miljoonaa mailia (4,1 miljoonaa kilometriä).
Biojätteellä toimivia busseja on ollut käytössä mm. Ruotsissa, Sveitsissä, Itävallassa, Saksassa ja Alankomaissa jo viime vuosikymmeneltä alkaen. Suomessa ainakin pääkaupunkiseudulla kokeiltiin maakaasubusseja, mutta niiden käytöstä ollaan luopumassa.
Biokaasun käytöllä saavutetaan huomattavia ympäristöetuja diesel-ajoneuvojen tuottamiin päästöihin verrattuna. Vaaralliset päästöt vähenevät jopa 97 %, mm. typen oksidien määrä vähenee n. 80 – 90 %, ja hiilidioksidipäästöjä syntyy jopa 95 % vähemmän. Ja kyllä: BioBusin polttoaineena käytetystä biokaasusta poistetaan epäpuhtaudet siten, että ajossa syntyvät päästöt ovat lähes hajuttomia.
Minkälainen vaikutus mahtaa Burger King Japanin kaavailemalla Whopperin tuoksuisella hajuvedellä olla BioBusien elinkaareen?
Mashablen uutisen mukaan uuden tuoksun nimi olisi ’Flame-Grilled’, ja se julkistettaisiin ’Whopper Dayn’ yhteydessä, jota sattumoisin vietettäisiin 1. huhtikuuta. Parfyymiostos oikeuttaa ilmaiseen Whopper-purilaiseen siltä varalta, että tuoksusta tulee ostajalle nälkä.
Mitään ennennäkemätöntä purilaisparfyymi ei ole, vaan vuonna 2008 yhtiö julkisti tuoksun nimeltään ’Flame’. Hajuveden valmistus on sittemmin lopetettu. Sitä myytiin mm. verkkokaupassa. Tuo hajuvesi ei kuitenkaan tuoksunut purilaiselta, vaan – kuten eräs tuotetta markkinoineen yrityksen edustaja kuvaili – ”Axe-vartalosuihkeen, TAG:in ja tämän käyttämäni YSL:n hajuveden sekoitukselta”.
Toistaiseksi ei tiedetä, aiheuttiko ’Flame’ ympäristöhaittoja.
Mistä päästäänkin sujuvasti tämän lauantai-illan postauksen seuraavaan aiheeseen.
ToyTalk -niminen yritys on tuomassa markkinoille leluvalmistaja Mattelin markkinoimana Hello Barbie -nimistä lelua, joka pystyy keskustelemaan. Tarkoittaako tämä sitä, että tästä lähin lastenkin kannattaa olla varuillaan siitä, mitä suustaan päästävät kesken leikkiensä?
Tivi-lehden artikkelin mukaan
Kun lapsi painaa Hello Barbien vyössä olevaa puheentunnistuspainiketta, lelu yhdistyy wlanin välityksellä leluyhtiön palvelimelle. Puheentunnistusohjelma analysoi lapsen sanomiset, ja ToyTalkin tietokannasta haetaan sopiva vastaus.
Hello Barbien keskustelutaito kehittyy jatkuvasti, sillä leluyhtiön työntekijät lisäävät tietokantaan repliikkejä.
Hello Barbie tallentaa lapsen kanssa käymänsä keskustelut ToyTalkin palvelimille. Lähetys tapahtuu ToyTalkin mukaan salattuna. Itse nukke ei tallenna mitään.
Lelun taustalla olevat yritykset haluavat kuitenkin hyötyä lasten käymistä keskusteluista. Lelun käyttö tarkoittaa käyttöehtojen hyväksymistä. Käyttöehtojen mukaan vanhempien on hyväksyttävä lasten puheen käyttäminen tuotekehityksessä. Lisäksi äänitteitä voidaan luovuttaa kolmansille osapuolille.
Leluyhtiöstä todetaan Today-sivustolle, että vanhemmat voivat kuitenkin poistaa lapsesta kerätyt tiedot. Oston yhteydessä vanhemmille annetaan salasana, jonka avulla he pääsevät katsomaan tietoja lapsen Barbien kanssa käymistä keskusteluista.
Vanhemmat voivat myös tilata viikottaisen koosteen lapsensa käymistä keskusteluista.
Tällainen lelu tuntuu aika erikoiselta aikoina, kun ainakin mediassa korostetaan monin eri tavoin yksilön- ja ilmaisunvapautta ja auktoriteettien sekä viranomaisten kontrollista luopumista. Vilkkaalla mielikuvituksella varustetun henkilön mieleen saattaisi myös juolahtaa uusia tapoja käyttää – ja väärinkäyttää – tätä lelua.